sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Päivä lyhenee, mutta ei se haittaa!

Niin se kesäkuu meni, juhannuskin meni poimiessa ensi talveksi villiyrttejä. Kesäkuu olikin poikkeuksellisen aurinkoinen ja kun kevätkin oli aikasessa, meinaa tulla kiire!



Nokkoset oli kukassa supernopeasti ja niiden keruu jäi vähän vähälle. Onneksi ne voi niittää alas ja saa uuden sadon sitten uudesta kasvusta.

Ruusu aloitti kukinnan jo ennen juhannusta ja sen terälehden keruu aloitettiin jopa kolme viikkoa edellä viime vuoteen verrattuna!

metsäruusun terälehtien keruuta

Mesiangevo ja maitohorsmakin kukkii ja samaan aikaan! Heinäkuu toi mukanaan sitten sateet. Lämmintä on kuitenkin. Hankalaksi tekee kukkien keruun. Onneksi vähän kuitekin sain.



Uutta oppimassa kävin myös. Saippuaa ja muuta luonnonkosmetiikkaa opettelin tekemään sekä tutustuin sitä koskevaan lainsäädäntöön. Sai kurssi kytemään sellaisen palon, että jouluksi pitää saada saippua myyntiin!

koivusaippua, ihan ite tehty!


Sateet ja lämpö saivat myös sienet nousemaan aikaseen. Tunnustelureissun jälkeen uskon tulevan hyvän sadon! Reilu tunti kävelyä ja kori täynnä. Nyt saa kuivuri laulaa yötä päivää.

Punikkitatti
Onneksi ei kaikki aika sentään mene hommissa. Olen ehtinyt sentään käydä metsässä ihan vaan metsän takia.

tupasvillat kukkii

lehtopainanne Rokualla


Hyvää tulevaa syksyä!

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Villiyrtit kasvaa kohisten

Kasveille lämpimät säät ja sopivasti sadetta on saanut kesän vauhtiin oikein kunnolla. Kasvu on suorastaan räjähtänyt käyntiin!



Nyt on parhaimmillaan villiyrttien keruun kulta-aika. Nokkoset ovat pieniä ja täynnä loistavia vitamiineja sekä rautaa. Raudan voi melkeimpä haistaa nuuskutellessa pientä taimea sormissaan.

Poimulehden kauniit hiirenhelmat keräävät kauniisti kastepisaroita. Niiden sisällä piilee naiseuden voimaa.



Maitohorsmat ovat kasvaneet yön aikana monta senttiä ja kohta on pohjoisen "parsa-aika" ohi, mutta lehdistä saa mainiota lisuketta ruokiin ja juomiin. Heleän punaiset kukat vielä antaa odottaa itseään ja niiden aikaan voi nautiskella kauniin pinkistä juomasta. Toki uusia versoja ilmaantuu pitkin kesää ja pientä parsaa saa, jos on silmä tarkkana.



Vuohenputken lehtimatot valtaa omia kasvupaikkojaan. Niiden suloinen tuoksu leijailee lämpimänä päivänä ilmassa, kun kasvustossa kävelee. Se saa itsellä veden kielelle.


Nyt on myös aika villiyrttikurssien. Raahessa on keruukurssi 30.5. ja Oulussa ruuantekokurssi on 19.6. Varaa paikkasi ja sukella kiehtovaan villiyrttien maailmaan!

Jos nämä päivät tai sijainnit ei sovi, ota rohkeasti yhteyttä. Sovitaan sinulle ja ystävillesi oma kurssi!


lauantai 30. huhtikuuta 2016

Syvälle menevää lämpöä

Luonnon voimasta saa nyt myös turvehoitoja!

Koe turpeen hellivä syvälämpö. Saa apua moneen vaivaan mm. kipuihin, PMS-oireisiin, selluliittiin, iho-ongelmiin tai lihashuoltoon. Ääreisverenkierto paranee.

Hoitoturve on aito, tutkittu, 100% kasviperäinen, luonnontuote. Hoidot antaa koulutettu turvehoitaja.

Varaa oma hoitoaikasi! Hoidot tehdään sinun kotonasi.

Kasvonaamio pehmittää ja puhdistaa ihoa.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Villiyrttikausi alkaa!

Pikku nokkosenpoikanen
Viikon jatkuneet aurinkoiset päivät on saaneet lumet kaikkoamaan ja lämpimimmillä paikoilla nostaa päätään villiyrtit. Vielä olivat niin pieniä, että keräämistä pitää odottaa tovi, mutta ihana kutkuttava tunne jo tuli! Pitääpä ruveta keruukoria kaivaa komerosta ja kuivurin voisi jo viritellä käyttökuntoon.

Menkää katsomaan luonnon ihmettä!

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Talven ihmeet, Wonders of Winter Nature

Vaikka talvinen luonto näyttää nukkuvan, se ei sitä tee. Hetkeksi kun pysähtyy metsässä ja katselee sekä kuuntelee tarkasti, huomaa eloa olevan paljonkin. Linnut laulaa, lumella näkyy jäniksen jäljet ja voit jopa nähdä vilauksen kärpästä, lumikosta tai päästäisestä.

Harmaassa ja lumisessa metsässä värejä on harvassa, mutta hiljentämällä vauhtia niitäkin löytyy. Haavan rungossa loistaa keltaisena haavankeltajäkälä, pajun oksat auringossa hehkuu eri punaisen ja keltaisen sekä ruskean sävyjä. Koivun oksissa on punaista sävyä ja linnut ovat todella väripilkkuja. Vai mitä mieltä olet punatulkku koiraan upean punaisesta väristä tai talitintin komeasta kelta-mustasta takista?

Hiljennä vauhtia ja koe talvinen luonto. Ja ennen kaikkea mene ulos ja metsään! Se on kaunis lumipuvussaan.

Although winter nature seems to be sleeping, it does not. When you will to stop in the woods and looking down and listen carefully, notice forest have a lot of the life even in the winter. Birds sing, you may see hare tracks on the snow, and you can even catchs a climpse of birds, weasel or shrews.

Gray and snowy forest´s colors seems to be rare. But also those are found if you slow down and look carefully. The aspen trunk has bright yellow lichen, willow branches shines different colors of red, yellow and brown tunes in the sun glows. Birch branches have red tunes and the birds are really splashes of color. Or what to you think of male bullfinch great red color or the great tit handsome yellow-black coat?

Slow down the pace and experience the wintry nature. And, above all, go out and into the woods.It is a beautifull in snowy coat.




sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää ystävänpäivää!

Hyvää ystävänpäivää lukijani. Terveisiä luonnon omasta miljoonan tähden ravintolasta! Huomioida rakastaan voi myös luonnossa.


P.S Luonnon voima järjestää kaksi luontoretkeä Oulun yliopiston lähellä. Alla linkit tapahtumainfoon. Opastuskielenä englanti, mutta toki suomeksikin saa osallistua. Nyt on lukkoon lyödyt päivät, mutta jos ne ei sinulle käy kysy rohkeasti omaa päivää! Kerää pieni tai iso porukka ja Luonnon voima vie teidät mieluusti kokemaan talviluonnon!